Lontoossa on koko maailmanhistoria. Siis British Museumissa on. Mitä sitten, että britit kävivät aikoinaan varastamassa muiden maiden kulttuurihistorialliset aarteet omiin kokoelmiinsa – tällaista museota ei ole missään muualla. BM:sta puhuessaan ei voi tuhlata ylisanoja: se on uskomaton, omaa luokkaansa, upea, valtava, uuvuttava. Käynnistä BM:iin saa eniten irti, kun sen suunnittelee etukäteen, sillä loputtomat salit väsyttävät paatuneimmankin museokävijän. Koska sisäänpääsy on ilmainen – museo toivoo vapaaehtoista lahjoitusta – päätimme jakaa museokokemuksen osiin: eilen ennen lounasta kävimme katsastamassa Afrikka-osaston, lounaan jälkeen Britannian ja Euroopan muinaisuutta ja keskiaikaa esittelevät osastot. Tänään taas on vuorossa Egypti ja Mesopotamia.
Kuva (ja esineen historia) täältä.Britit hallitsevat puutarhanhoidon ja puistosuunnittelun. Museokävelyn jälkeen kaipasin oikeaa liikuntaa, ja päätin mennä juoksemaan Regent's Parkiin/Queen Mary's Gardensiin. Kyseessä on valtava puisto, jonka keskellä on pyöreä, viimeisen päälle laitettu ruusutarha. Tein 45 minuutin lenkin, jonka varrelle sattui niin "luonnontilaisempaa puistoa" kuin kauniita istutuksia ja ruusujen haistelua (jos puitossa 400 ruusulajiketta, niin pitäähän niitä haistella). Puistossa on myös rakennettu vesistö, jonka varrella näki hämmästyttävän paljon villejä vesilintuja, mm. harmaahaikaroita rivissä vaanimassa pikkukaloja.
Lontoosta saa fish & chipsiä. Onneksi, sillä se on parasta, mitä Englannilla on tarjota keittotaidon saralla. Kävimme illallisella 90-vuotiaassa The Golden Hind -ravintolassa (nimi viitannee Sir Francis Draken samannimiseen laivaan, ei jonkun peräpäähän). Ravintolan listalla on pelkkää kalaa ja muutama salaatti. Otimme uppopaistettua koljaa (haddock, oikeaoppinen fish & chips -kala) ranskisten kanssa. Kala oli täydellistä: ei mitään pakasteturskaa, vaan tuoretta ja mehukasta; leivitys oli kevyen tuntuinen, siis salakavalan rasvainen, kuten pitääkin. Fish & chips maistui ainakin yhtä hyvältä kuin lapsuudessani. Minä olin taivaassa, mutta Juho ei vakuuttunut ruokalajin erinomaisuudesta, joten sain syödä hänen kalansa loppuun.
Lontoo on ahdas. Toisaalta mittakaava on inhimillinen (esim. verrattuna Moskovaan). Kadut ovat melko kapeita, "pari korttelinväliä" ehkä parinsadan metrin mittainen matka, bussipysäkit ovat lähekkäin, samoin tuubiasemat. Asunnot muistuttanevat koirankoppeja. Mutta turistille tämä on juuri sopivankokoinen kaupunki.
