Tavoitteena oli täydellistää tätä reseptiä, ja tuloksena oli aika lailla jotain ihan muuta kuin alkuperäinen ohje. Koska mielestäni mansikat olivat vähän irrelevantteja kakun kannalta, vaihdoin ne vadelmiin, koska kaikkihan tietävät, että mango-vadelma-yhdistelmä on pettämätön. Tällä kertaa oli pakko käyttää kiillettä, koska muuten vadelmat olisi ollut hankala saada pysymään kakun päällä (ja päätin antaa kiilteelle mahdollisuuden). Vähensin myös liivatteen määrää, koska tuon kokoiseen kakkuun 5 lehteä tuntuu ylimitoitetulta ja liika liivate vain syö makua.
Mango-vadelma-juustotorttu
Pohja
150 g suklaapikkuleipiä (Rainbow)
50 g voita
Täyte
4 liivatelehteä
3 rkl sitruunamehua
3 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tölkki säilykemangoja (n. 250 g mangoa)
4 rkl sokeria
Päälle
300 g vadelmia
1 dl vettä ja 1 dl hyytelösokeri multia
Murskaa suklaakeksit veitsellä. Sekoita keksimurskeen joukkoon sulatettu voi. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele keksimassa vuokaan.
Pane liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Soseuta mangot sauvasekoittimella. Lisää mangososeeseen tuorejuusto ja sokeri ja hurauta sauvasekoittimella tasaiseksi. Nostele kermavaahto mango-tuorejuustoseoksen joukkoon.
Kuumenna sitruunamehu kiehumispisteeseen. Sulata liivate mehuun ja anna jäähtyä n. 5 minuuttia. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen.
Kaada täyte keksipohjan päälle. Anna hyytyä 4 tuntia.
Kun täyte on hyytynyt, asettele vadelmat kakun päälle. Mittaa vesi ja hyytelösokeri kattilaan. Kiehauta. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi ja kaada vadelmien päälle. Jos haluat stydimpää kiillettä (tällä minun mitoituksellani tuli aika vetelää sellaista), rukkaa hyytelösokerin määrää. Jos haluat paksumman kiillekerroksen, josta vadelmat eivät pistä esiin, kaksinkertaista määrät.
Anna kiillekerroksen asettua yön yli. Irrottele kakku vuoan reunoista ohuella veitsellä ja irroita vuoka.
Hyvää on, ja nyt maistuu mangokin. Pidän täyteohjeesta niin paljon, että tulen varmaan soveltamaan sitä erilaisiin kakkuihin. Tuli mieleen, että vieläkin mangoisempaa kakkua saisi vuoraamalla irtopohjavuoan reunat mangosiivuilla, mikä myös näyttäisi kivalta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
lauantai 24. heinäkuuta 2010
lauantai 17. heinäkuuta 2010
Ruokapostaus, jossa on ötökkä
Todella helppoa ja nopeaa kesäkasvisruokaa.
Feta-polentatäytteiset paprikat
Paras keittokirja nro 10
Kahdelle
2 keskikokoista paprikaa
3 dl kasvislientä
2 rkl ruokakermaa
1 dl pikapolentaa
200 g fetajuustoa (tai salaattijuustokuutioita)
pätkä purjoa
mustapippuria myllystä
Lämmitä uuni 225 asteeseen.
Kiehauta kasvisliemi ja kerma. Lisää joukkoon polenta ja sekoita huolellisesti, ettei se paakkuunnu. Keitä pakkauksen ohjeen mukaan (yleensä n. 5 minuuttia) matalalla lämmöllä jatkuvasti sekoittaen.
Kun polenta on kypsää, ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon kuutioitu feta ja silputtu purjosipuli. Rouhaise joukkoon mustapippuria. Halkaise paprikat ja poista siemenet. (Alkuperäisessä ohjeessa paprikat kehotetaan käyttämään kiehuvassa vedessä. En tehnyt tällä kertaa niin, enkä huomannut mitään eroa.) Täytä paprikat ja pane ne uunipellille leivinpaperin päälle. Paista n. 20 minuuttia. Täytettä tahtoo aina jäädä yli, mutta se on hyvää sellaisenaankin.
Jotkut fetat/salaattijuustot sulavat, kun ne sekoittaa polentaan, mutta tällä kertaa käyttämämme Rainbow-salaattijuustokuutiot pysyivät kokonaisina uunissakin. Melkein tykkään enemmän kokonaisista juustokuutioista kuin tasaisesta massasta.
Polenta on yllättävän täyttävää, joten kaksi paprikanpuolikasta riitti ihan hyvin lounaaksi.
Ötökkä
Basilikapuskaamme on jostain – ilmeisesti avoimen ikkunan kautta – ilmestynyt toukka ja pieniä mustia papanoita. Basilikasta tuli nyt kasvatusalusta. Sitä ei syödä. Ollapa terraario, niin voisi katsoa, mitä toukasta tulee.
Jos tunnistat otuksen, niin laitapa kommenttia!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)