Moskva, Cheryomushki

Kävimme keskiviikkona katsomassa Shostakovitshin operetin Moskva, Cheryomushki. Vihdoinkin! Nimittäin meidän piti käydä katsomassa se jo viime vuonna - liputkin oli ostettu - mutta esitys oli peruttu sairastapausten vuoksi. Teos on naiivi aikuisten satu, jossa paha saa palkkansa ja rakastavaiset toisensa. Jotenkin tuntuu siltä, että neuvostoihminen on katsonut sitä jossain määrin eri tavalla - kitkerän ironisena kommentaarina venäläisestä elämänmenosta, jonka tietyt piirteet eivät ikinä muutu (ja jossa paha ei saa palkkaansa, vaan jatkaa rellestämistään). Moskva, Cheryomushki ei kuulu Shostan taiteellisesti kunnianhimoisimpiin töihin, mutta se oli viihdemusiikillisuudessaan oikein hauskaa kuunneltavaa ja jäi soimaan päässä. Ajattelimme käydä vielä joulukuussa katsomassa Joutsenlampea (jos saamme liput), koska se nyt vain on ihana.
Edellä mainitut esitykset muuten eivät ole Bolshoissa, vaan Stanislavskin musiikkiteatterissa (linkki), jonka olemme todenneet hyvätasoiseksi, mutta huomattavasti Bolshoita huokeammaksi. Bolshoihan riistää törkeästi ulkomaalaisia veloittamalla moninkertaisia lipunhintoja verrattuna venäläisiin. Stanislavskissa sen sijaan ei ole kaksoishintajärjestelmää! Voimme suositella.

Soolovaelluksella

Tein vaelluksen Urho Kekkosen kansallispuistoon 22.8.-27.8. Lähdin matkaan yksin, koska en jaksanut ruveta sumplimaan aikatauluja kenenkään kanssa ja lisäksi halusin hiljentyä ja tutkiskella omia mietteitäni.

Sunnuntai 22.8. Kiilopää–Suomunruoktu, 14 km.

Lähtiessä Kiilopäällä oli sumua, mutta sää selkeni matkan taittuessa. Matkan varrella oli niin avotunturia, puronvartta kuin kangasmetsääkin. Löysin kantarelleja ja herkkutatteja, joista tein illallista. Pystytin teltan tuvan viereen joenpenkalle. Nukuin kuunnellen joen solinaa ja kohinaa. Mitkään huolet eivät painaneet.

Maanantai 23.8. Suomunruoktu–Tuiskukuru, 14 km. Aurinkoista, mutta tuulista. Taival oli helppo ja kuljin hymy huulilla. Tuvalle päästyäni tein kalakeittoa ja levähdin hetken. Lähdin katsastamaan, olisiko Tuiskujoki kalastuskelpoinen. Ei oikein ollut, mutta löysin lakkoja, joita söin hyvällä ruokahalulla. Nukuin tuvassa, kun olin liian laiska pystyttääkseni telttaa. Seurana oli ryhmä saksalaisia naisia.

Tiistai 24.8. Tuiskukuru–Luirojärvi, 8 km. Etappi sujui sateenkaaripitoisessa säässä.

Luirolla totesin, että järvi on liian matala kalastukseen ja jokikin oli kuulemani mukaan huono. Plan B: Sokostille! Mutta ensin piti syödä ja hakea matkan varrelle unohtunut vesipullo. Sitten minulle tarjoutui saunomismahdollisuus, jonka hyödynsin mielelläni. En ollut tiennyt etukäteen, että Luirolla olisi avoin sauna. Noin viideltä pääsin lähtemään Sokostia kohti. Laskin, että ehtisin kiivetä huipulle viidessä tunnissa (matkaa tuvalta huipulle ja takaisin oli arviolta 10-12 km), mutta olinkin nopeampi ja tein reissun neljässä tunnissa.

Tämä menee kyllä kornin puolelle, mutta menköön: Vuorelle nousu oli herkistävää, maiseman kauneus mykistävää. Tunsin hyvin vahvasti olevani elossa, olevani onnellinen ja kokonainen. Edessäni oli avara maisema ja vapaus. Huusin tuuleen, nauroin ja itkin onnesta. Ajattelin Juhoa, rakastani.

Kuvat kertovat jotain.

Keskiviikko 25.8. Luirojärvi–Lankojärvi, 19 km. Tämä päivä ei ollut korni, tämä päivä oli raakaa kävelyä. Vähän tylsä etappi, ja viimeiset kilometrit olivat melkein liikaa. Nilkka kipeytyi jostain syystä. Mutta Palovanganjoessa oleva koski oli aika vaikuttava, ja sen yli menevä silta ei ollut selvästikään suunniteltu korkeanpaikankammoisille.

Torstai 26.8., kalastusta Suomujoella. Kalaonni ei suosinut, mutta tulipahan ihmeteltyä sieniä ja kasveja.

Ja kyllä näissä maisemissa kelpasi kalastaa.

Perjantai 27.8 Lankojärvi–Kiilopää, 19 km. Nopea taival, vaikka viimeiset 12 km menivätkin vähän tuskaisissa merkeissä kipeytyneen nilkan teippaamisesta huolimatta. Mutta ei se mitään, kun maisemat olivat taas tällaiset:

Minä <3 avotunturi.

Oli muuten aika taivaallista päästä Kiilopäällä savusaunaan.

Sokostin huipulla kuvaamassani videossahan se oleellinen tulikin sanottua: hyvä reissu. Kannatti lähteä.

Ruokaosasto lähti omille teilleen

Päätin perustaa ruokablogin, koska vaikka generalisteilla on hauskempaa, heillä ei ole lukijoita. On siis erikoistuttava.  Muutenkin tämä blogi olisi ihan epäsuhtainen, jos 80–90 prosenttia jutuista olisi ruokaan liittyviä.

Uusi, pompöösi blogi löytyy täältä.

And the mystery moth is...

...gammayökkönen (Autographa gamma, engl. Silver Y)!

Tarkistin tänään basilikapurkin sisällön, ja kauhistuin, kun basilika oli nuupahtanut, vaikka olin juuri pari päivää sitten tarkistanut sen. Otin talouspaperin pois purkin päältä ja basilikan ulos, ja rupesin tiirailemaan lampun kanssa, onko kotelo vielä kunnossa. Se näytti tyhjältä. Otin kotelon ulos silkkiharsostaan, ja arvelin sen joko tuhoutuneen tai asukkaan lähteneen livohkaan. Mutta jos se oli kuoriutunut, niin missä ihmeessä perhonen oli?

Ehdin jo sanoa Juholle, että aina ei voi onnistua, ja sitten käänsin pöydälle panemani talouspaperin ympäri: tadaa, siinähän se perhonen nökötti. Se oli varmaan kuoriutunut eilen. Tökin sitä hieman lusikalla, jolloin se alkoi värisyttää siipiään ja lennähti ikkunaan. Juho kuvasi sen, ja päästin sen ulos. Sinne meni.

Nyt se tekee uusia toukkia, jotka vuorostaan hotkivat jonkun basilikaa tai mitä tahansa muuta niistä 200 kasvilajista, jotka sille kelpaavat – ei mikään nirso perhonen. Generalisteilla on hauskempaa.

Klikkaa kuva isommaksi.

And the whole story in English (for our small English speaking audience):
So, we had this mystery caterpillar that devoured our basil (see picture), and made a cocoon there. We put the basil with the cocoon into a glass jar to see what it would develop into (picture). Today I noticed that the basil had wilted, and became alarmed that the cocoon would be destroyed. I removed the piece of kitchen tissue that was on top of the jar, and put it aside. I then removed the basil, and took a look at the cocoon with the help of a flashlamp: the cocoon seemed empty. I thought it had been destroyed because there was no moth in sight. I already told Juho that one can not succeed every time. And then I turned the tissue around, and ta-dah, there was the moth, a Silver Y. It had probably emerged yesterday. I gave the moth a nudge with a spoon, and it started vibrating its wings and flew to the window. Juho photographed it, and I released it into the wild to make caterpillars that would ravage someone's basil or some other plant (the Silver Y are good old generalists: they can eat over 200 different species of plants). So, the story had a happy ending, and the mystery was solved.

Yöperhonen on koteloitunut

Salaperäinen basilikansyöjämme siirtyi elämässään seuraavaan vaiheeseen. Se on nähtävästi yöperhonen, koska sillä ei ole kovaa kotelokoppaa, vaan se on kutonut suojakseen silkkiverhon.

Panin basilikan purkkiin ja päälle talouspaperia, jotta ilma vaihtuisi. Nyt vain odottelemme kuoriutumista.

Mysteeriötökän arvoitus on jälleen yhden askeleen lähempänä ratkeamistaan.

Kettu kuittaa.

Uusi, parannettu mangojuustokakku

Tavoitteena oli täydellistää tätä reseptiä, ja tuloksena oli aika lailla jotain ihan muuta kuin alkuperäinen ohje. Koska mielestäni mansikat olivat vähän irrelevantteja kakun kannalta, vaihdoin ne vadelmiin, koska kaikkihan tietävät, että mango-vadelma-yhdistelmä on pettämätön. Tällä kertaa oli pakko käyttää kiillettä, koska muuten vadelmat olisi ollut hankala saada pysymään kakun päällä (ja päätin antaa kiilteelle mahdollisuuden). Vähensin myös liivatteen määrää, koska tuon kokoiseen kakkuun 5 lehteä tuntuu ylimitoitetulta ja liika liivate vain syö makua.

Mango-vadelma-juustotorttu

Pohja
150 g suklaapikkuleipiä (Rainbow)
50 g voita

Täyte
4 liivatelehteä
3 rkl sitruunamehua
3 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tölkki säilykemangoja (n. 250 g mangoa)
4 rkl sokeria

Päälle
300 g vadelmia
1 dl vettä ja 1 dl hyytelösokeri multia

Murskaa suklaakeksit veitsellä. Sekoita keksimurskeen joukkoon sulatettu voi. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele keksimassa vuokaan.

Pane liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Soseuta mangot sauvasekoittimella. Lisää mangososeeseen tuorejuusto ja sokeri ja hurauta sauvasekoittimella tasaiseksi. Nostele kermavaahto mango-tuorejuustoseoksen joukkoon.

Kuumenna sitruunamehu kiehumispisteeseen. Sulata liivate mehuun ja anna jäähtyä n. 5 minuuttia. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen.

Kaada täyte keksipohjan päälle. Anna hyytyä 4 tuntia.

Kun täyte on hyytynyt, asettele vadelmat kakun päälle. Mittaa vesi ja hyytelösokeri kattilaan. Kiehauta. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi ja kaada vadelmien päälle. Jos haluat stydimpää kiillettä (tällä minun mitoituksellani tuli aika vetelää sellaista), rukkaa hyytelösokerin määrää. Jos haluat paksumman kiillekerroksen, josta vadelmat eivät pistä esiin, kaksinkertaista määrät.

Anna kiillekerroksen asettua yön yli. Irrottele kakku vuoan reunoista ohuella veitsellä ja irroita vuoka.

Hyvää on, ja nyt maistuu mangokin. Pidän täyteohjeesta niin paljon, että tulen varmaan soveltamaan sitä erilaisiin kakkuihin. Tuli mieleen, että  vieläkin mangoisempaa kakkua saisi vuoraamalla irtopohjavuoan reunat mangosiivuilla, mikä myös näyttäisi kivalta.

Ruokapostaus, jossa on ötökkä

Todella helppoa ja nopeaa kesäkasvisruokaa.

Feta-polentatäytteiset paprikat
Paras keittokirja nro 10

Kahdelle

2 keskikokoista paprikaa
3 dl kasvislientä
2 rkl ruokakermaa
1 dl pikapolentaa
200 g fetajuustoa (tai salaattijuustokuutioita)
pätkä purjoa
mustapippuria myllystä

Lämmitä uuni 225 asteeseen.

Kiehauta kasvisliemi ja kerma. Lisää joukkoon polenta ja sekoita huolellisesti, ettei se paakkuunnu. Keitä pakkauksen ohjeen mukaan (yleensä n. 5 minuuttia) matalalla lämmöllä jatkuvasti sekoittaen.

Kun polenta on kypsää, ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon kuutioitu feta ja silputtu purjosipuli. Rouhaise joukkoon mustapippuria. Halkaise paprikat ja poista siemenet. (Alkuperäisessä ohjeessa paprikat kehotetaan käyttämään kiehuvassa vedessä. En tehnyt tällä kertaa niin, enkä huomannut mitään eroa.) Täytä paprikat ja pane ne uunipellille leivinpaperin päälle. Paista n. 20 minuuttia. Täytettä tahtoo aina jäädä yli, mutta se on hyvää sellaisenaankin.

Jotkut fetat/salaattijuustot sulavat, kun ne sekoittaa polentaan, mutta tällä kertaa käyttämämme Rainbow-salaattijuustokuutiot pysyivät kokonaisina uunissakin. Melkein tykkään enemmän kokonaisista juustokuutioista kuin tasaisesta massasta.

Polenta on yllättävän täyttävää, joten kaksi paprikanpuolikasta riitti ihan hyvin lounaaksi.


Ötökkä

Basilikapuskaamme on jostain – ilmeisesti avoimen ikkunan kautta – ilmestynyt toukka ja pieniä mustia papanoita. Basilikasta tuli nyt kasvatusalusta. Sitä ei syödä. Ollapa terraario, niin voisi katsoa, mitä toukasta tulee.

Jos tunnistat otuksen, niin laitapa kommenttia!

Välineurheilua kameralla

 

Jonkin eläimen munakotelo (varmaankin hämähäkin)

 

 Kurjenjalka (Potentilla palustris)

 

Kiireinen kimalainen

 

Todennäköisesti ketosinisiipi (Plebeius idas)

 

Heinätähtimö (Stellaria graminea)

 

  

Lauhahiipijä (Thymelicus lineola)

 

Vaaksiainen (Tipulidae)

 

Niittyhopeatäplä (Boloria selene)

Mesiangervo (Filipendula ulmaria)

Ecuador in a nutshell

Quito: Thin air, burning sun. Sundays suck (catholics). Colonial architecture.

The Andes: Thin air. Nice views. Handicrafts for a penny. Bromeliads growing everywhere, even on electricity lines.

The Galapagos: Wildlife overload.

The Amazonia: Humid, rains a lot. Oddly shaped spiders, frogs that sound like they have hiccups, huge cockroaches. Cool medicinal plants, like curare. Which brings to mind blowguns - they rock. Oh, did I mention it's humid.

Galapagoksen kuvia, vol. 1

Galapagoksella kamerat lauloivat ja kuvia kertyi pitkälti yli kaksituhatta.

Tässä muutama kuva, jotka otin pokkarillani. Edustavampi otos on tulossa, kunhan Juho jaksaa käydä kuvia läpi (melkein kaikki kuvat ovat nimittäin hänen koneellaan).

Paattimme maisemassa

Parikuinen merileijonan kuutti (Zalophus wollebaeki). Emo voi jättää poikasen yksin pariksi päiväksi tai jopa viikoksi hakiessaan ravintoa mereltä.

Sinijalkasuula (Sula nebouxii) pesällään

Nimeämätön köynnöskasvi, jossa oli erikoinen siemenkota

Galapagoksen jättiläiskilpikonna (Geochelone elephantophus)

Jättiläiskilpikonnan pökäleetkin olivat jättimäisiä

Nuori taskurapu (Grapsus grapsus). Aikuiset ovat punaisia, ja isoimpia yksilöitä ei syö juuri mikään.

Galápagos - try not to step on any wildlife

Vasta kolmas páivá Galapagoksella, ja jo nyt tuntuu siltá, ettá on tullut náhtyá aivan valtavasti.

Jotenkin támá paikka pakenee kuvailuja. Maisemat ovat karun kauniita, eláimet eivát pelkáá ihmistá, snorklaaminen on ihan uskomatonta. Miká tahansa kameran muistikortti loppuu auttamatta kesken (siksi meillá onkin láppári).

Galapagos kannattaa kokea silloin, kun on nuori ja terve: páiviin mahtuu ohjelmaa, osa poluista on kivisiá ja snorklaaminen on parhaita aktiviteetteja risteilyllá.

Kuvia on luvassa myóhemmin.

Quito, havaintoja (muualtakin)

Taksit on halpoja. Hotellilta keskustaan $ 3.

Ruoka on hyvää. Yksi kaikista parhaista pihveistä koskaan, kirpeän maukkaassa valkosipulikastikkeessa. Lisukkeissa ei sitten kummemin kehumista.

Kovin on kirkasta. Pilvisellä säälläkin joutuu pitämään aurinkolaseja.

Assyrialaisilla ei tainnut olla kovin suuria ongelmia oman maskuliinisuutensa kanssa. Yksi yleinen jumalilla, suojelushengillä ja kuninkailla näkyvä varuste: käsilaukku. Tai ainakin näyttää ihan siltä. Linkin takana vasemmanpuolimmaisella hahmolla. Noita näkee paljon. http://www.britishmuseum.org/explore/galleries/middle_east/room_7-8_assyria_nimrud.aspx

Jos ruokakulttuurisi suurin saavutus on leivitetty ja uppopaistettu, aloita laajamittainen ruuanlaittotaidon maahantuonti. Brittien kunniaksi on sanottava, että ohjetta on noudatettu ihailtavasti.

Hotellihuone Etelä-Amerikassa viiden tähden hotellissa = n. 4 hotellihuonetta Lontoossa neljän tähden hotellissa. Oikeesti.

Kivaa on.

Vaikutelmia Lontoosta

Lontoossa on koko maailmanhistoria. Siis British Museumissa on. Mitä sitten, että britit kävivät aikoinaan varastamassa muiden maiden kulttuurihistorialliset aarteet omiin kokoelmiinsa – tällaista museota ei ole missään muualla. BM:sta puhuessaan ei voi tuhlata ylisanoja: se on uskomaton, omaa luokkaansa, upea, valtava, uuvuttava. Käynnistä BM:iin saa eniten irti, kun sen suunnittelee etukäteen, sillä loputtomat salit väsyttävät paatuneimmankin museokävijän. Koska sisäänpääsy on ilmainen – museo toivoo vapaaehtoista lahjoitusta – päätimme jakaa museokokemuksen osiin: eilen ennen lounasta kävimme katsastamassa Afrikka-osaston, lounaan jälkeen Britannian ja Euroopan muinaisuutta ja keskiaikaa esittelevät osastot. Tänään taas on vuorossa Egypti ja Mesopotamia.

Kuva (ja esineen historia) täältä.

Britit hallitsevat puutarhanhoidon ja puistosuunnittelun. Museokävelyn jälkeen kaipasin oikeaa liikuntaa, ja päätin mennä juoksemaan Regent's Parkiin/Queen Mary's Gardensiin. Kyseessä on valtava puisto, jonka keskellä on pyöreä, viimeisen päälle laitettu ruusutarha. Tein 45 minuutin lenkin, jonka varrelle sattui niin "luonnontilaisempaa puistoa" kuin kauniita istutuksia ja ruusujen haistelua (jos puitossa 400 ruusulajiketta, niin pitäähän niitä haistella). Puistossa on myös rakennettu vesistö, jonka varrella näki hämmästyttävän paljon villejä vesilintuja, mm. harmaahaikaroita rivissä vaanimassa pikkukaloja.

Kuva täältä.

Lontoosta saa fish & chipsiä. Onneksi, sillä se on parasta, mitä Englannilla on tarjota keittotaidon saralla. Kävimme illallisella 90-vuotiaassa The Golden Hind -ravintolassa (nimi viitannee Sir Francis Draken samannimiseen laivaan, ei jonkun peräpäähän). Ravintolan listalla on pelkkää kalaa ja muutama salaatti. Otimme uppopaistettua koljaa (haddock, oikeaoppinen fish & chips -kala) ranskisten kanssa. Kala oli täydellistä: ei mitään pakasteturskaa, vaan tuoretta ja mehukasta; leivitys oli kevyen tuntuinen, siis salakavalan rasvainen, kuten pitääkin. Fish & chips maistui ainakin yhtä hyvältä kuin lapsuudessani. Minä olin taivaassa, mutta Juho ei vakuuttunut ruokalajin erinomaisuudesta, joten sain syödä hänen kalansa loppuun.

Lontoo on ahdas. Toisaalta mittakaava on inhimillinen (esim. verrattuna Moskovaan). Kadut ovat melko kapeita, "pari korttelinväliä" ehkä parinsadan metrin mittainen matka, bussipysäkit ovat lähekkäin, samoin tuubiasemat. Asunnot muistuttanevat koirankoppeja. Mutta turistille tämä on juuri sopivankokoinen kaupunki.

Lontoossa!

Saavuimme hotellille vasta puoliltaöin maanantai-iltana, koska lento oli myöhässä ja matkustimme kentältä keskustaan metrolla.

Hotellimme (Ambassadors Bloomsbury ****) on moderni ja siisti, mutta lontoolaisittain varsinainen tilaihme (lue: huoneet ovat pieniä). Hotellin aamiainen on yksi parhaista, joita olen maailmalla syönyt. Palvelu on ollut erinomaista. Myöskään sijainnissa ei ole valittamista: lähin metroasema on kivenheiton päässä ja British Museum on ihan kulmilla.

Kuppaisia puluja hotellin ikkunalaudalla

Eilen kävimme shoppailemassa, noudimme matkaliput Ecuadoriin ja söimme intialaista ruokaa.

Näin meidän häämatkalla

Tervetuloa blogiimme!

Yhteisen blogin pitäminen on ollut suunnitelmissa jo pitkään, mutta vasta nyt saimme sen pystyyn (aikani uhkailtuani, että rupean pitämään ihan yksityistä ruokablogia tai muuta vastaavaa).

Tervetuloa siis lukemaan kuulumisistamme ja kokkailuistamme!