Soolovaelluksella

Tein vaelluksen Urho Kekkosen kansallispuistoon 22.8.-27.8. Lähdin matkaan yksin, koska en jaksanut ruveta sumplimaan aikatauluja kenenkään kanssa ja lisäksi halusin hiljentyä ja tutkiskella omia mietteitäni.

Sunnuntai 22.8. Kiilopää–Suomunruoktu, 14 km.

Lähtiessä Kiilopäällä oli sumua, mutta sää selkeni matkan taittuessa. Matkan varrella oli niin avotunturia, puronvartta kuin kangasmetsääkin. Löysin kantarelleja ja herkkutatteja, joista tein illallista. Pystytin teltan tuvan viereen joenpenkalle. Nukuin kuunnellen joen solinaa ja kohinaa. Mitkään huolet eivät painaneet.

Maanantai 23.8. Suomunruoktu–Tuiskukuru, 14 km. Aurinkoista, mutta tuulista. Taival oli helppo ja kuljin hymy huulilla. Tuvalle päästyäni tein kalakeittoa ja levähdin hetken. Lähdin katsastamaan, olisiko Tuiskujoki kalastuskelpoinen. Ei oikein ollut, mutta löysin lakkoja, joita söin hyvällä ruokahalulla. Nukuin tuvassa, kun olin liian laiska pystyttääkseni telttaa. Seurana oli ryhmä saksalaisia naisia.

Tiistai 24.8. Tuiskukuru–Luirojärvi, 8 km. Etappi sujui sateenkaaripitoisessa säässä.

Luirolla totesin, että järvi on liian matala kalastukseen ja jokikin oli kuulemani mukaan huono. Plan B: Sokostille! Mutta ensin piti syödä ja hakea matkan varrelle unohtunut vesipullo. Sitten minulle tarjoutui saunomismahdollisuus, jonka hyödynsin mielelläni. En ollut tiennyt etukäteen, että Luirolla olisi avoin sauna. Noin viideltä pääsin lähtemään Sokostia kohti. Laskin, että ehtisin kiivetä huipulle viidessä tunnissa (matkaa tuvalta huipulle ja takaisin oli arviolta 10-12 km), mutta olinkin nopeampi ja tein reissun neljässä tunnissa.

Tämä menee kyllä kornin puolelle, mutta menköön: Vuorelle nousu oli herkistävää, maiseman kauneus mykistävää. Tunsin hyvin vahvasti olevani elossa, olevani onnellinen ja kokonainen. Edessäni oli avara maisema ja vapaus. Huusin tuuleen, nauroin ja itkin onnesta. Ajattelin Juhoa, rakastani.

Kuvat kertovat jotain.

Keskiviikko 25.8. Luirojärvi–Lankojärvi, 19 km. Tämä päivä ei ollut korni, tämä päivä oli raakaa kävelyä. Vähän tylsä etappi, ja viimeiset kilometrit olivat melkein liikaa. Nilkka kipeytyi jostain syystä. Mutta Palovanganjoessa oleva koski oli aika vaikuttava, ja sen yli menevä silta ei ollut selvästikään suunniteltu korkeanpaikankammoisille.

Torstai 26.8., kalastusta Suomujoella. Kalaonni ei suosinut, mutta tulipahan ihmeteltyä sieniä ja kasveja.

Ja kyllä näissä maisemissa kelpasi kalastaa.

Perjantai 27.8 Lankojärvi–Kiilopää, 19 km. Nopea taival, vaikka viimeiset 12 km menivätkin vähän tuskaisissa merkeissä kipeytyneen nilkan teippaamisesta huolimatta. Mutta ei se mitään, kun maisemat olivat taas tällaiset:

Minä <3 avotunturi.

Oli muuten aika taivaallista päästä Kiilopäällä savusaunaan.

Sokostin huipulla kuvaamassani videossahan se oleellinen tulikin sanottua: hyvä reissu. Kannatti lähteä.